Joka toinen vanhempi jatkaa autolla ajamista väsymyksestä huolimatta

Väsymys liikenteessä on yleinen ongelma ja liikenneonnettomuuksien riskitekijä. Siitä huolimatta lähes puolet pienten lasten vanhemmista ilmoittaa ajavansa väsyneenä, ja laiminlyövänsä taukoja.

Väsynyt kuljettaja nukahtaneena rattiin

Kesäteillä on paljon autoilevia perheitä. Usein matkat ovat pitkiä, joka sisältää riskejä. Yksi niistä: Väsymys. Liikenneturvan mukaan väsymyksen on arvioitu olevan taustalla joka kuudennessa kuolonkolarissa. Joka viides kuljettaja on joskus torkahtanut rattiin ja väsyneenä on ajanut lähes jokainen.

Pohjoismaalainen vakuutusyhtiö, Trygg-Hansa teetti tutkimuksen, kuinka lapsiperheissä ajetaan autoa. Tulokset ovat pelottavia: Melkein puolet, 45 prosenttia, kaikista pienten lasten vanhemmista jatkaa ajamista väsymyksestä huolimatta.

– Jos lapsi on nukahtanut autossa, moni vanhempi jatkaa mieluummin ajamista kuin pysähtyy tauolle, jolloin on olemassa riski, että lapsi herää. Kiukkuinen lapsi autossa on tietysti häiriötekijä, mutta perheen turvallisuuden vuoksi on paljon järkevämpää pitää tauko tai vaihtaa kuljettajaa silloin kun väsymys painaa päälle, sanoo Alexandra Gahnström, Trygg-Hansan vakuutusasiantuntija.

Tutkimuksen mukaan, joka toinen vanhempi, 53 prosenttia, kokee että lapset häiritsevät ajon aikana. Kun on kyse alle 5-vuotiaista lapsista, jopa 60 prosenttia ilmoittaa lasten olevan häiriötekijä autolla ajaessa. Joka kolmas kuljettaja on myös ollut huolissaan onnettomuuteen joutumisesta, lasten häiriköinnistä johtuen.

– Pidemmät ajomatkat lasten kanssa voivat olla mukavia. Mutta myös koettelevia, jos tuntuu että lapset häiritsevät ajon aikana. Matkan suunnitteleminen ja ohjelman keksiminen ajon ajaksi yhdessä lasten kanssa voi auttaa, Alexandra Gahnström sanoo.

Vinkkejä iloiseen ja turvalliseen ajomatkaan lasten kanssa

  • Lasten tulisi istua selkä menosuuntaan asennetussa lasten istuimessa vähintään 4 vuoden ikäisiksi.
  • Asenna autoon peili, jonka avulla näet istuimessa istuvan lapsen ja lapsi näkee sinut.
  • Huolehdi ettei autossa ole irrallisia esineitä ja muista lapsilukot ikkunoissa ja ovissa.
  • Tee matkasta hauska ja jännittävä. Suunnittele mukavia taukoja, joita lapset voivat odottaa.
  • Järjestä kaikenlaista ohjelmaa autossa oleville lapsille.
  • Pidä säännöllisesti taukoja. Saatat torkahtaa sekunniksi ajaessa, ilman että edes huomasit olevasi väsynyt. Kiinnitä erityisesti huomiota, jos alat haukottelemaan tai venyttelemään, jos alat palelemaan, suutasi kuivaa tai on vaikea tarkentaa katsetta.