Bildstöld

Tavallisimmat autovarkaudet – näin suojaudut

Kolme neljästä autosta varastetaan avaimella, mutta harva on siitä tietoinen.

Autovarkaudet ovat kokonaisuudessaan laskeneet viimeisen 10 vuoden aikana, mutta tapa jolla autoja varastetaan, saattaa yllättää useimmat. Ruotsalaisen hälytyspalvelun tietokannasta selviää, että vuosina 2013-2014 varastettiin avaimella 73 prosenttia kaikista autoista, jotka olivat  vuosimallia 2009 ja uudempia.  Joko varas on varastanut avaimen ja sen jälkeen auton, tai sitten hän on huijannut itselleen avaimen ja vienyt tämän jälkeen auton.
Trygg-Hansan tekemän tutkimuksen mukaan, ihmiset eivät aina tiedosta kuinka tärkeää on pitää huolta autonavaimesta. Ajattelemme että auto varastetaan teknisillä tempuilla – ja huolehdimme usein enemmän, ettemme kadota kotiavainta tai pankkikorttia, kuin autonavainta. Kuitenkin varastettu auto voi aiheuttaa paljon enemmän ongelmia.

– Kaikista tärkeintä on huolehtia autonavaimesta. Ota se aina mukaan esim. ravintolaan, mieluummin kuin jättäisit sen takintaskuun narikkaan, ja säilytä sitä kotonakin huolellisesti. On toki luonnollista säilyttää autonavainta eteisessä, mutta jos vaikka etuovi on lukitsematon, on varkaalle hyvin helppoa varastaa avain ja sen jälkeen auto. Olemme nähneet useita vastaavia tapauksia, sanoo Trygg-Hansan vakuutusasiantuntija.

 

Tavallisin paikka autovarkauksille ja muille ajoneuvoihin kohdistettuihin rikoksiin on oma asuinalue. Ruotsalaistutkimuksen mukaan 60-81 prosenttia rikoksista tapahtuu siellä.

– Yleensä suurin kalliiden autojen keskittymä löytyy isojen kaupunkien läheltä, ja siksi myös suurin osa varkauksista keskittyy samoihin alueisiin, sanoo Trygg-Hansan asiantuntija.

 

Paras tapa saada varastettu auto takaisin

Varkausriskiä vähentävät mm. autohälytin ja avaimen huolellisempi säilytys. Mutta jos auto kuitenkin varastetaan, on auton seurantalaite paras keino saada auto takaisin. Mutta vain n. kahdella prosentilla on seurantalaite asennettuna autoon.

 

Lähde: Trygg-Hansa